Luventus Futsal pelasi karhuhallissa Futsal opening turnauksessa 3 tiukkaa ja tasaista vääntöä sarjaportaita korkeammalla pelaavia joukkueita vastaan.
Luvenpaidassa debytoi uusi saksalaisvahvistus Thomas Härtel. Herra vakuutti valmennusjohdon osaamisellaan.
Ensimmäisessä ottelussa Luve kohtasi 2.divisioona joukkue Vampulan Urheilijat ja taisteli itsensä 1-3 tappioasemasta 3-3 tasalukemiin. Maalinteossa onnistuivat Miikka Valo kahdesti.
Toisessa ottelussa Luve taisteli mutta harmittavat omanpään lapsukset ottelun alussa koituivat kohtaloksi. 3.divisoonassa pelaava FC Jazz university oli lopulta maalein 2-3 parempi. Luven maalareina toimivat Juho Lehtonen ja Antti Mäki.
viimeisessä pelissä Luve kohtasi 3.divarin Pormestarinluodon Salaman. Tiukka taisto päättyi Posan niukkaan 2-3 voittoon. Luven maaleista vastasivat Juho Lehtonen sekä Ion “John” Cirimpei.
“kaiken kaikkiaan hyvää vääntöä ,3 kohtalaista ottelua meiltä, vielä kun saamme omanpään helpot virheet pois niin hyvä tulee. Tänäänkin ne ratkaisivat ottelut vastustajille. Alusta ei aivan normaali Futsalille ollut mutta kyllä peleistä oli paljon hyötyäkin jatkoa ajatellen. Asenne joukkueella oli jo nyt hyvällä tasolla. kiitos koko joukkeelle turnauksesta” Kommentoi pelaaja-valmentaja J.Lehtonen turnauksen antia.
Luven kokoonpano Futsal openingissa:
Sarin: Luukkanen,Lehtonen,Rajala,Cirimpei X2,Härtel,Masch,Mäki,Riihetupa,Valo.
Manageri: Sir J.Kivini
Luventuksen pelit jatkuvat tulevana Sunnuntaina kun Cupin 3.kierroksella vastaan asettuu 2.divisoonan kärkeen povattu FC Rauma. Panoksena 16 joukkoon pääsy. Ottelu pelataan Kokemäen Sataedu areenalla klo 12.30
Come you Greens!
