Raportti Luve-Lluja2


Luvian vedon miesten edustusjoukkue aloitti kautensa eilen pääsiäissunnuntaina kello 15:00 tasalaparkilla luvialla.
Vastustajaksi asettui pitkän matkan pääsiäsen kunniaksi matkustanut Lauttakylän luja2 Huittisista. Yleisöäkin oli
eksynyt aurinkoiselle areenalle ja kioski oli saatu auki.

Luvialaisten joukkue oli jälleen uudistunut viimekauden farssin päätteeksi. Talven siirtomarkkinoilta käteen jäi
mm. huipputason kärki Roni ”Jeremy” Ihanamäki, ja etelän ryöstöretkiltä palannut Mika ”Viikinki” Saarenmaa.
Myös tolppien väliin löytyi loistava vaihtoehto loukkaantumisista kärsineelle J.Mattilalle kun Tommi ”Pöllö” Hietamäki
saatiin sitoutettua joukkueeseen tuntuvalla siirtokorvauksella.

Kahdet minimalistiset treenit ja puolikkaan harjoituspelin pelannut isäntäjoukkue hitsautui hyvin yhteen alkulämmöissä.
Alusta asti oli selvää että kentällä ei annettaisi metriäkään tilaa ilmaiseksi ja aina kun lauttakylän pojat pitivät palloa
Luve prässäsi ylhäältä pakottaen vastustajan roiskaisemaan pitkän päätyyn luovuttaen pallonhallinan isännille.

Luve pelasi ”kypsää” pallonhallinta peliä kierrättäen palloa tyylikkäästi puolustuslinjassa hakien ratkaisevia vastustajan
puolustuslinjan puhkaisevia syöttöjä.

Kauden ensimmäistä maalia saatiin odottaa 17. minuuttiin asti kun Antti ”Koikka” Koivisto pelasi pallon vastustajan linjassa seisoneelle
A. Mäelle, Mäki kääntyi ja antoi täydellisyyttä hipovan määrämittaisen syötön vastustajan topparien välistä täydessä vauhdissa
olevalle Koikalle joka jatkoi pallon etualakulmaan ohi vastaan tulleen Llujan maalivahdin. 1-0 Isännille.

Edellisestä maalista ei kerjennyt kulua kuin pari minuuttia kun Luve prässäsi pallon pois hyökkäyskolmanneksella ja tällä kertaa tultiin
vasemman laidan kautta. Hyökkäys oli kuin uusinta ensimmäisestä maalista, mutta tällä kertaa Mäki sai jatkettua pallon täydessä vauhdissa
kirmaavalle Iiska Aholle joka sijoitti pallon suurta itsevarmuutta uhkuen ohi Llujan maalivahdin. 2-0 isännille.

Kun ottelua oli takana 25 minuuttia R. Ihanamäki juhli ensimmäistä maaliaan Luven paidassa. Herra harhautteli koko Llujan puolustulinjan
kahville ja sijoitti pallon voimalla ohi Llujan maalivahdin. 3-0 Luvialaisille.

Tässä vaiheessa selät suoristuivat molemmissa päissä ja seurasi ottelun suvantovaihe. Luve pyöritti palloa rauhassa pelaajalta toiselle
ja lauttakyläläiset keskittyivät puolustamiseen. Luvialaiset saivat muutaman varteen otettavan paikan mutta laukaukset suuntautuivat
ohi maalin. Muutamia hyviä koppejakin kirjattiin Llujan maalivahdille.

Tauolle siirryttiin isäntien 3-0 johdossa. Pallonhallinta Luvelle 75%-25% maalipaikat 10-2, Ensimmäisen puoliajan isäntien maalissa
seisoskellut T.Pöllö Hietapakka kieltäytyi menemästä kentälle toiseksi puoliajaksi koska pitkästyi siellä seisoskeluun ja halusi nähdä
pallonkin välillä. Näinpä Pöllö siirtyi yleisöön tarkkailemaan peliä. Ja tolppien väliin asetettiin J.Mattila.

Molemmilta joukkueilta jäi jalat puoliajalle ja toinen puoliaika aloitettiin päätösvihellystä odotellen. Lluja pääsi peliin mukaan
edellämainitusta syystä. Mattila joutuikin venymään muutamiin torjuntoihin ja pitkien pallojen katkaisuihin loistavilla vastaantuloillaan.

Toisen puoliajan alun nukahtamisesta selviydyttyään Luve sai pelin jälleen uomiinsa ja pallo kiersi hienosti pelaajalta toiselle.
Ottelun 65. minuutilla Koikka kuljetti pallon nopeudellaan läpi puhkoen vierailijoiden linjan oikeassa laidassa. Siitä loistava syöttö
Kapteeni Laaksoselle takaviistoon kuudentoista rajalle. Kapteeni näytti esimerkillisen suorituksen miten pallo sijoitetaan suoraan
syötöstä yläkulmaan. Jo 4-0 Luvelle.

Ottelun loppupuolella Laaksonen näytti uudelleen miksi hänet on valittu kapteeniksi. Mikko taisteli yksin neljää Llujan puolustajaa vastaan
käytännössä juosten kaatuen ja pystyyn nousten kammeten itsensä yksin läpi tilanteesta ja viimeisteli tyylikkään suorituksensa vielä tuikaten
pallon ohi Llujan maalivahdin. 5-0 isännille.

 
Peli päättyi Luven 5-0 voittoon ja pisteet jäivät Luvialle. Pallonhallinta 70-30 isännille, maalipaikat 16-4.
Hyvä kauden aloitus, ja on lupa odottaa vain parempaa kunhan saadaan muutamat treenit alle.

-COYG