19
MAR
17.30
P13White, Alueliiga

LuVe - Karhut 09  

Luvian liikuntahalli

Karhun kaatoa!

Moni eilen SB LuVen paitaa kantanut poika on mennyt eteenpäin lajissa nimeltä salibandy, useampi poika on mennyt eteenpäin joukkuehengessä ja kaikki pojat nauttivat tällä hetkellä pelistä, liikunnan tuomasta ilosta. Nyt alussa jo todetaan, että tästä on todellakin hyvä jatkaa.

Eilen mentiin teemalla "kaikki tekevät parhaansa". Enempää ei ikinä voi keneltäkään vaatia, niin siihen oli poikien mielestäkin hyvä rima asettaa. Ottelun jälkeen, kun mietein niin teema toteutui siltä osin, että kukaan ei alisuorittanut omiin taitoihinsa nähden ja tehtiin rohkeasti sitä mitä osataan, luotettiin omiin kykyihin. Se missä teema hieman petti oli, että muutama pelin sisäinen suoritus meni jopa valmentajien odotuksista yli. Koutsi ei tiennyt, että joku on opetellut ja sisäistänyt juttuja "salaa". Kyllä, puhun sinulle nuori herra Laine. Aika komee nousu pariin kertaan, jotka molemmat johtivat maaliin. Rohkeus, sitkeys ja pelinluku palkittiin.

Meillä oli eilen yksi täysverinen black-joukkueen peluri lainalla. Oli paikan tullen tarkoituksella valittu juuri hänet, jotta meidän puolustajat saisivat esimerkin fyysisestä, rohkeasta ja pallolliseen peliin kykenevästä puolustajasta. Kyllähän se näytti toimivan, koska esimerkin voima on iso juniorien urheilussa ja elämässä tietysti ylipäätään. Meidän puolustajat kasvoivat fyysisesti sentin pari, mutta henkiseltä kantiltaan uskallus hypätä peliin oli sitäkin suurempaa. Puolustajat saivat esimerkin, mutta myös hyökkääjät saivat ison avun, että pallo löysi kerta toisensa jälkeen hyökkääjiemme lapaan ja maalintekopaikoille. Iso kiitos Liinus, että kävit pelillä meidän joukkueessa ja tsemppiä loppukauteen.

Pitää kirjoittaa myös kehitettävää, jotta ei mene vain kehumiseksi ja ajatella, että mestaruuksia voitetaan jo nyt. Kehitettävää meillä on varmasti paljon, mutta ysi iso asia paistaa ja se on viisikon tai edes ketjun samanaikainen liike. Varsinkin tilanteissa joissa pelin suuntaa tulisi muuttaa. Tähän tullaan panostamaan erityisesti lähiaikojen harjoituksisssa. Lisäksi poikien iloksi jatketaan kuntopiirejä, vaikka luvalla sanoen, niin mikään ei meiltä jää tällä hetkelläkään näissä sarjoissa kyllä kunnosta kiinni, mutta jatketaan hyvien pohjien päälle.

Jaa niin... Lopputulos eilen meille 12 - 8.

Kiitos vastustajalle, Karhut 09 ja iso kiitos ottelun onnistumiseen vaikuttaneille.

Ottelurapotin kuva on viime kaudelta eli ajalta joilloin ihmiset saivat vielä olla katsomoissa lähekkäin ja hengitystiet paljaana. Eilen oli turvavälit ja hengityssuojaimet kunnossa nykyisten ohjeistuksien mukaan. Kiitos siitä länäolijoille.

- Koutsi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista